Toisessa maassa, toisessa maailmassa

Thaimaa. Minkä teit?

Eilen kuljin Chiang Main yössä Bon kanssa. Olemme matkalla nukkumaan, tytöt tahtovat levätä. Hänen on herättävä seuraavana päivänä aikaisin trekkaus ja norsusafarille, minun on herättävä jatkamaan matkaani Paihin.
Olemme juuri toivottamassa toisillemme hyvää yötä kun edellisenä päivänä tapaamamme amerikkalainen mies Jeffrey kurvaa paikalle skootterillaan. Hän nostaa lasit silmiltään ja hymyilee meille lämpimästi. Vielä hetki sitten satoi vettä, hänen kasvonsa eivät paljasta harmeja. Hänen hymynsä on leveä ja posket ja silmät naurun juovittamat. Hän on palaamassa töistä, hän on ollut koko päivän rakentamassa Buddhaa. Työn ilo paistaa hänen pienistä sinisistä silmistään.

Buddhalla on monia kasvoja. Thaimaalainen Buddha näyttää erilaiselta joka kerta. Bo ei pidä paikallisen Buddhan nenästä, se on liian litteä. Jeffrey kertoo tuneensa samoin. Muutama vuosi sitten hän vei mukanaan Coloradoon noin kymmenkunta suurta Buddha patsasta. Jokainen Buddha oli käsin tehty, jokainen oli erilainen. Hän ei pitänyt kuin muutamasta patsaasta, mutta piti kaikkia kuitenkin esillä kodissaan. Osan hän myi, osa on hänen talossaa yhä edelleen. Hän kertoi kestäneen kauan tottua näihin useisiin kasvoihin hänen kodissaan. Hän kertoi aina ihmetelleensä uusien ihmisten ostaessa patsaita kuinka eri kasvot miellyttivät eri ihmisiä. Useat patsaat saivat uuden kodin, mutta silti moni jäin Jeffreyn luokse. Jeffrey sanoi katselleensä näiden patsaiden kasvoja jokainen päivä, kasvoja joista hän ei edes oikeastaan pitänyt.

Kesti vuoden päivät ennen kuin Jeffrey huomasi pitävänsä jokaista Buddhaa kauniina. Kesti vuoden ennen kuin hän ymmärsi, että Buddhalla on monta kasvoa. Buddhalla on kasvomme. "How can I love you, if I don't see the Buddha in you?"'

Istun puhtaassa minibussissa matkalla kohti entistä hippi laaksoa Paita. Katselen Thaimaan peltoja, ostoskeskuksia, suuria sileitä maanteitä ikkunastani ja kuuntelen Amelién soundtrackia. Mikä tekee maailmastamme tämänlaisen, miten olemme tulleet tähän pisteeseen? Muistan hetken Sanchissa. Istun suuren Pipal puun alla nuoren tytön kanssa. Puun juuressa on pieni tempplei ja oksassa roikkuu hehkulamppu. Palaako täällä valo iltaisin, pohdin. Katson ylös puuhun. Se on sanoin kuvaamattoman voimakas. Puu on elossa ja tunnen sen. Tarkastelen puun vahvoja oksia. Käännyn tyttöön päin; "Do you ever climb this tree?" Tyttö katsoo minua aivan kuin ymmärtämättä kysymystäni. Pureskellen tahmeaa suklaanappiaan hän katsoo minuun ja vastaa toffeen yhteen liimaamien hampaitensa lomasta: "This tree is God."

Thaimaa on niin erilainen kuin mitä siltä odotin. On kuin kulkisin museossa, jonka näyttely ei kiinnosta minua. Taide on kaunista, mutta kuin tehtaassa tuotettua. Se ei yllätä. Olenko saapunut väärään paikkaan, vai missä on tämän maan energia, missä ihmisten intohimo, missä heidän ylpeys. Muutaman päivän olen miettinyt egoa. Mikä on ego? En osaa vastata vielä.

Toissapäivänä istuin kauniin japanilaisen tytön kanssa Chiang Main vuoristokylässä (turisti markkinoilla) odottaen kyytiä alas kaupunkiin. Kerron hänelle Intiastani, elämästäni siellä, kokemuksistani ja tunteistani. Hän kertoo minulle omista reissuistaan. Hän on niin kaunis, kuin valkoinen ruusu. Hän hymyilee jokaisella sanalla, hän säteilee, mutta jotakin puuttuu. Tunne? Hän sanoo ihailevansa tapaamiaan reissaajia, hän sanoo heidän olevan kovin vahvoja. Japanissa ei ole hyväksi näyttää vihaa,näyttää intohimoa, näyttää kontrasteja. On osattava hillitä itsensä. Hän kysyy ajastani Intiassa ja kokemuksistani siellä. Hän katsoo alas maahan hymyillen. "How could you do this, let yourself go like this? Just follow your feeling like this? Were you not afraid?" En osaa vastata, sillä en tiennyt minulla olleen vaihtoehtoa.

Fir Milenge

I sit on the train
Ajmer to Kolkata
I let my eyes linger
on the desert hills of Rajasthan.

These mountains I love
they make me feel close to heaven.


I do not want to leave.
--

A man with an umbrella hearding cows on the desert fields. I can see the read turban beaming under the black british shade.

By the way

Kirjasta The Hindu Way of Awakening

The souls eternal essence can never be drowned. It can not suffer. It can not be harmed by the world by what is, after all, only a dream

23.2.2011 Junassa

Vaunuun nousee nuori poika siistissä koulupuvussa. Käsissään hänellä on pieni punottu kori täynnä kauniita punaisia ruusuja. Kukat ovat vesihelmien koristamat ja hän jättää jälkeensä kotoisan tuoksun leijailemaan junan tahmaisille käytäville. Kaipaan Pushkariin.

14.2. 2011 Dharmastala, Karnataka

Raymond ja Anna heräävät Udupissa, syövät idlivada aterian ja suuntaavat kohti ultimaattista kosmista totuutta. Neljä tuntia myöhemmin he saapuvat Dharmastalaan Shivan syliin.

Temppelimajoitus on very good condition 100 ränkylää ja temppeli very powerful ja ilta Dharsan norsuineen very interesting.

Karma ja muita hetkiä

Karma 13.3.2011 Pushkar

Today I met a woman with bad karma
or so she said

She arrived late at night
at sat crying at the lake

This is my bad karma,
she said

I arrived too late, he is gone
it is because I did wrong

My bad karma

She sat crying and I held her
How to make her see
that even though the lake is dark,
it gives out reflections

Ranamahala Ghat 26.2.2011 Varanasi

Tämä on Intia, jota rakastan. Tänne tulen istumaan itsekseni, juomaan chaita pienistä laseista, jotka Gangan helmoissa pestään. Katsomaan kuinka lihava nainen kuivaa joen kastelemaa sariaan auringossa. Olen Varanasissa ja onnellinen. Linnut liitävät harmaan veden yllä, peilaten siipiään pyhän äidin pinnalta.

Veneet lipuvat hiljaa pitkin joen virtaa. Vahvat miehet soutavat kapeita veneitään pitkillä bambuairoilla. Tämä on kovin erikoinen paikka.

Junassa 24.2.2011

Mies junan sinisten kaltereiden takana pureskelee ajatuksissaan tupakkaa
Mustan harmaa parta kaartaa hänen kasvojaan
ja ruskeat silmät katsovat viressä olevaan vaunuun.

Vaikka hän ei näe,
kenties hän tuntee sinisten silmien kosketuksen kapealla nenällään.

Vaununi lähtee hiljaa liikkeelle.
Jatkamme matkaamme kukin raiteillamme
kukin suuntaamme

Oman ikkunani ohittaessa hänen kasvonsa,
jotka yhä kaltereiden takana unelmoivat
näen yllätyksen hänen ilmeessään;
Ai sinäkin olet täällä?

Päiväkirjamerkintä

Olen Varanasin juna-asemalla. Kädessäni on odotuslistalle ostettu lippu, olen toisena jonossa ja tiedustelen junavirkailijalta paikkaa. Hän käy läpi yhteen nidottua paperinippua. Paperita kahisevat kerran, paperit kahisevat uudestaan. Hän pudistaa päätään. "No seat... You have to cancel ticket." Oh! Ikävämpi yllätys. Minun on päästävä Ajmeriin, olen luvannut olla Pushkarissa huomen aamuna. Tahdon olla Pushkarissa huomenna. "No, this is not possible, I have to go to Pushkar. What can I do?" Virkailija katsoo minua tyhjä ilme kasvoillaan ja osoittaa junan general-class vaunua. Käännyn ja astelen luokattomien junavaunuun.  Paras junamatkani ikinä.

Vaunussa on muutama mies ja kovin hiljaista. Kaikki pötköttävät penkeillä, nukkuvat päivän kuumimmat tunnit junan rämistessä ruosteisilla raiteillaan. Tunnen ihmisten katseet ihollani makoillessa hattuhyllyllä lukien Ollilta saamaa kirjaani. Olen junamatkalla Intiassa ja samalla seikkailen suomalaisessa parisuhdetragediassa Suomessa. Tarinoiden jännittävä maailma.

Kuinka tuntea vapaus? Avaan junan oven ja istun vaunun lattialle jalat leväten portailla. Katson Intian viistävän silmieni edestä. Pieniä palasia paikallista elämää. Naisia pelloilla töissä, hitaasti kulkien pitkien korsien keskellä. Junan naurun kuullessaan muutama nostaa kasvonsa katsomaan vaunun kulkua. Keltaiset, punaiset, siniset sarit kimmeltävät auringossa. Miehet istuvat polviinsa nojaten, beedejään polttaen raiteiden penkereillä. Aurinko on korkealla ja päivän tunnit ovat pitkiä pelloilla. Hiukseni sekoittuvat tuulessa, joka puhaltaa kasvojani vasten, korvani menevät lukkoon toisen junan ohittaessa vaunumme viereisillä raiteilla. Kukaan ei tiedä kuka olen, missä olen, minne menen.  Mutta minä, minä olen tässä ja vapaa!

Kello on varttia yli kolmeamulla . Olen Ajmerin bussipysäkillä. On kylmä ja tuulee. Hiekka nousee tuulen tanssittamana ja kaasuhellan liekki sammuu yllättävässä puuskassa. Nuori poika, kenties kolmetoista vuotias hakee vanhan öljy kanisterin ja suojaa liekkiä tuulelta. Nuoret pojat vierelläni jakavat tupakan polttaen puolet filtterivanusta. Nauran ääneen tälle kaaokselle. Tunnen eläväni maailmanlopun teatterissa. Turbaanipäinen mies kulkee tietä pitkin ohuet kangashousut tuulessa lepattaen. Hän on sitonut kaulahuivin päähänsä pitääkseen turbaaninsa paikoillaan. Chaikojun herrat tarjoavat minulle toisen kupin kuumaa mausteteetä ja laulan Cat Stevensiä itsekseni. Kumpa olisitte täällä ystäväiseni!