Pieni temppeli

Kävellessäni Rishikeshin rantatietä nuorukainen  lyöttäytyi seuraan toivoen minusta pientä lemmetärtä itselleen. Ärsyyntyneenä kieltäydyin tylysti, mutta kyseinen tapaus oli sitkeä. Hän ojensi minulle kätensä sanoen: "We make friends?" Vastasin: "Friends, ok." Uutta intoa saaden hän nosti panoksi: "Boyfriend?"
"NO!"
"Maybe just very small tempel in your heart?"
Hymyilin. "Well maybe just a small one."
"Boyfriend!?"
"NO!"

 Tiemme erkanivat.

Rakennan temppeliani tuntematta sen suunnitelmia. Työkaluinani minulla on oma kehoni, muuta en tarvitsekaan. Kaiken mitä minula puuttuu tulen tietäni jatkaessa saamaan. Temppelini on kesken ja vielä kovin pieni, mutta niin kauan kuin jaksan vahvistan seinämia ulos ja ylöspäin. Ja oviahan ei lukita yöksi.

Kolme viikkoa Intiassa on takanani, ken tietää kuinka kauan vielä edessä. Aikani täällä ei ole etenevä, vaan ainaisesti oleva. En voi kiirehtia, sillä minulla ei ole kiirettä, enkä voi hidastella sillä vauhdilla ei ole väliä. Olen siis vain toistaiseksi olemassa. Voisi luulla että tämä on ihmisen helpoin ja nautinnollisin olotila, mutta niinkään ei välttämättä ole. Huomatessaan olevan täysin itsensä varassa, omana turvaköytenään ymmärtää oman mielensä heikkoudet ja vahvuudet tavoilla, joita yhteiskuntamme jossa jokaisen ihmisen tulisi täyttää funktionsa ei näytä.

Viime viikko oli suuri seikkailu! Lähdimme yhdessä Vellun kanssa kohti Gangotria vieraillaksemme Himalayan juurilla istuvassa temppelissa. Bussimme pysähtyessä aamiaiselle Chambaan huomasimme myös intialaisten pitävän matkustamisesta. Chaita juodessamme tutustuimme mieheen, joka oli matkalla Ugandaan. Kaksi suomalaista matkallaan kohti Ganges-joen alkulähdettä, pyhää Shivan kotiseutua, toisen tehdessään tietaan Afrikkaan. Maailma on kumma paikka ja Intia kovin hauska!

Yövyimme Uttarkashissa ilmaston käydessä yhä kylmemmäksi ja kylmemmäksi. Viimeistä chaitamme tienposkessa juodessamme saimme kuulla vuorilla vallitsevasta "very conditionista." Emme antaneet moisten puheiden säikäyttää innokkaita jalkojamme ja seuraavana aamuna olimme jälleen bussin hytkeessä ja jytkeessä edeten yhä ylemmäs ja ylemmäs. Matkan varrella tapasimme koiran, joka samosa-miehen mukaan pystyi juoksemaan tiikerin kiinni. What do you know, only in India!

Gangotrin vuoristokylä oli kuin vastapesty kallio. Kylmä ilma tuntui kirkkaalta ja raikkaalta kuuman ja tomuisen Rishikeshin jälkeen. Iloiset intialaisturistit ihmettelivät valkoisia kanssamatkaajiaan ja toivottivat onnea huomiselle trekkaukselle kohti Gaumukhia, lehmän suuta, ja Gangesin jäätikkö lähdettä.


Ohuessa ilmassa vaeltaminen otti koville, mutta 13km trekkauksen jälkeen vuoristoashramissa saatu lounas ja nautittu auringonpaiste oli nautinto vailla vertaa. Herätessämme päiväuniltamme huomasimme tosin epäonneksemme saapuneen tylsyyden ytimeen. Aktiviteetit= Nolla. Mutta ei huolta! Intia ei petä! Illalla löysimme laulavan baban luokse ja linnunradan kuunnellessa löytyi yksinkertaiselle hiljaisuudelle jälleen kaunein tarkoitus.

Kylpeminen Gaumukhin jäisessä virrassa oli jälleen FULL POWER ja keventynein askelin matkasimme alas takaisin Gangotriin ja hiljalleen taas Uttarkashin kautta Rishikeshiin. Tiemme erkanivat tutuilla nurkilla ja nyt kuljen taas omia polkujani. Löydät minut Dharamsalasta, samasta paikasta kuin Tiibetin maanpaossa olevan hallituksen ja Dalai Laman. What can i say.