Muistan Intian Rishikeshissä ashramini oppitunnilla Gurun kertoneen Babasta, joka asui vuorilla luolassa aivan yksinään. Luola oli ollut Baban koti jo monta vuottta, samoin kuin metsät ja luonto hänen ympärillään. Vaikka hän eli yksin, tulivat monet häntä tapaamaan, osittamaan kunnioitustaan ja häneltä oppimaan. Baba toivotti kaikki tervetulleiksi, mutta pysytteli silti omillaan, omassa rauhassaan.
Eräänä päivänä hänen luoksensa tulee vieras, joka pyytää neuvoa elämänsä solmujen oikaisuun. Baba kuuntelee ja siunaa miehen. Mies on kovin ihmiessään Baban askeettisesta elämästä ja kysyy "Do you never feel alone?" Baba kuuntelee miehen kysymyksen ja vastaa: "Now I feel alone, because you are here." Eläessään luolassa hän tuntee yhteyden kaikkeuteen jokaisella hengenvedolla, jokaisella aistillaan. Huomion harhautuessa toiseen ihmiseen, joka väkisin yrittää löytää yhteyden toiseen, menettää hän rauhassa olevan ymmärryksen joutuessaan olemaan välikäsi yhteyden ja maailmamme kaaoksen keskellä. Yksinäisyys on pelkkä harha, sillä emme ole milloinkaan erillään elämästä ympärillämme, olemme osa sitä ja jatkuvassa virrassa eri elämän muotojen kanssa. Kumartaessa toiselle, kumarrat elämälle, kantaessa toisesta huolta, huolehdit elämästä.
Istun Freedom Homen kuistilla ja katselen hänen hahmoaan riippumatossa. Hän nostaa kitaran ja aloittaa yksinkertaisen sävelen. Kuuntelen musiikin tarinaa ja hyppään mukaan pienellä äänellä; old pirates, yes they rob I, sold to the merchant ships...
Vapaus on tuonut meidät tälle samalle kuistille. Vapaus kulkea omaa tietä ja seurata vahvinta tuulta on tuonut meidät tähän. Vapaus, sävel joka on jokaisessa naurussa, jokaisessa hymyssä ja hellyydessä. Vapaus on aurinkomme ja kallein aarteemme. Vapauden arvo ei ole vakio. Vapaus on elämämme vaihtotavaraa, voimme vaihtaa sen rahaksi, eduiksi, kunnioitukseksi, turvaksi ja nautinnoksi, mutta vapauden menettäessä on se yhä vaikeampi saada takaisin.
But my hand was made strong, by the hands of the All Mighty. Vapaus on voimamme, se on tahtomme takana ja toivomme pimeässä. Antaessamme aikamme työhön, vaihdamme vapautemme rahaksi, ostamme asioita joita tarvitsemme, jotta elämämme helpottuisi, jota säästäisimme aikaa toisista asioista. Käytämme aikaamme säästääksemme rahaa lomamatkoihin, saadaksemme viikon vapautta. Työ on väärinkäsitys, rakentaessamme yhteistä taloa, teemme sen vapaasta tahdostamme, teemme sen koska se on tarpeellinen. Työ on oman vapauden vaihtamista palkkioksi; annan aikani ja kykyni ja kehoni sinulle, anna sinä jotain minulle. Jos kantaisimme enemmän huolta toisistamme, jos huomaisimme että pohjimmiltamme tahdomme kaikki olla vapaita, orjien sijaan, kenties työ ei enää tuntuisikaan työltä.
Emancipate yourself from mental slavery, none but ourselves can free our minds. Olen oman mieleni orja. Matkani aikana olen pelännyt niin paljon, olen itkenyt ja tärissyt yksin bussissa tietäen että yöstä tulee pitkä ja tieni on tuntematon. Oma mieleni on takertunut kehooni, kertoen sen olevan minun omani, sanoen kantamieni tavaroiden kuuluvan minulle. Olen ajatellut kuuluvani toiselle, vaikka tiedän rakentaessani aitaa itseni ympärille peitän auringon omalta pihaltani. Auringon valo tuo mukanaan varjonsa, mutta varjo ei ole se mikä tappaa elämän, elämä kuolee kuihtuessaan, hapen loppuessa nauhan kiristyessä keuhkojen ympärillä. Päästessäni perille, Himalayan vuorien auetessa edessäni kylmän yön jälkeen, tiesin matkan tarkoituksen; kokeakseni vuorten vanhan kauneuden oli minun ensin seikkailtava yö kolmessa eri bussissa, jossain Pohjois-Intiassa. Vuoret ja niiden vahvan viisauden nähdessäni unohdin epätoivon ja pelonsekaiset tunteeni, tiesin tulleeni perille ja voittaneeni yön pimeyden. Todellisuudessa en ollut hetkeäkään ollut yksin, ainoastaan oma mieleni oli huutanut yksinäisyyttäni, avuttomuuttani. Tosi asiassa olin hyvissä käsissä ja vailla huolta, jos vain olisin itse luottanut itseeni ja seurassani oleviin ihmisiin enemmän.
En tahdo myydä vapauttani kauppalaivalle. En tahdo sen kulkevan posi luotani, toisten taskuihin. Vapauteni on kaikki mitä minulla on, mitä minulla tulee ikinä olemaan. Vain jakamalla voin kokea enemmän, elää enemmän viemättä toisen vapautta. Käteni ovat vahvat vaikka tiedän olevani vain pieni nyytti elämää tässä maailmassa. Ei haittaa, sillä en ole yksin enkä ikinä tule olemaan.
Olen bussissa matkalla kohti Bangkokia. Tuntuu kuin joku istuisi rintani päällä. Ahdistaa. Olen menossa kaupunkiin, tulen asumaan kivisten seinien sisällä, hotelleissa jotka muistuttavat ruotsinlaivoja. Vaikka rakennukset seisovat paikoillaan, niillä matkustavat ihmiset heiluvat kuin syysmyrskyssä. Tahdon takaisin merelle.
Muutamme pois Bangkokin kauppakadulta hieman syrjemmälle, kauniiseen taloon joen varrelle. Seuraan jokea pitkin virtaavien kasvisaarekkeiden ikuista kulkua. Aamulla ne kulkivat vasemmalle, nyt illalla oikealle. Tämä on mysteeri, joka jää selvittämättä. Huomaan pitäväni tästä paikasta, huomaan kiintyväni näihin rakennuksiin, tähän elämäntyyliin, näihin väreihin ja hajuihin. Mieleni juoksee haaveissa ja toiveissa, kenties palaan tännekin, kenties täälläkin voisi elää, kenties... kenties... Vietän päiväni inspiraatiota keräillen, lompakkoni on kovin kevyt, joten säilön luovuutta silmilläni. Ihmeiden aika ei ole ohi, pala sydäntäni jää Kaakkois-Aasiaan.
Eräänä päivänä hänen luoksensa tulee vieras, joka pyytää neuvoa elämänsä solmujen oikaisuun. Baba kuuntelee ja siunaa miehen. Mies on kovin ihmiessään Baban askeettisesta elämästä ja kysyy "Do you never feel alone?" Baba kuuntelee miehen kysymyksen ja vastaa: "Now I feel alone, because you are here." Eläessään luolassa hän tuntee yhteyden kaikkeuteen jokaisella hengenvedolla, jokaisella aistillaan. Huomion harhautuessa toiseen ihmiseen, joka väkisin yrittää löytää yhteyden toiseen, menettää hän rauhassa olevan ymmärryksen joutuessaan olemaan välikäsi yhteyden ja maailmamme kaaoksen keskellä. Yksinäisyys on pelkkä harha, sillä emme ole milloinkaan erillään elämästä ympärillämme, olemme osa sitä ja jatkuvassa virrassa eri elämän muotojen kanssa. Kumartaessa toiselle, kumarrat elämälle, kantaessa toisesta huolta, huolehdit elämästä.
Istun Freedom Homen kuistilla ja katselen hänen hahmoaan riippumatossa. Hän nostaa kitaran ja aloittaa yksinkertaisen sävelen. Kuuntelen musiikin tarinaa ja hyppään mukaan pienellä äänellä; old pirates, yes they rob I, sold to the merchant ships...
Vapaus on tuonut meidät tälle samalle kuistille. Vapaus kulkea omaa tietä ja seurata vahvinta tuulta on tuonut meidät tähän. Vapaus, sävel joka on jokaisessa naurussa, jokaisessa hymyssä ja hellyydessä. Vapaus on aurinkomme ja kallein aarteemme. Vapauden arvo ei ole vakio. Vapaus on elämämme vaihtotavaraa, voimme vaihtaa sen rahaksi, eduiksi, kunnioitukseksi, turvaksi ja nautinnoksi, mutta vapauden menettäessä on se yhä vaikeampi saada takaisin.
But my hand was made strong, by the hands of the All Mighty. Vapaus on voimamme, se on tahtomme takana ja toivomme pimeässä. Antaessamme aikamme työhön, vaihdamme vapautemme rahaksi, ostamme asioita joita tarvitsemme, jotta elämämme helpottuisi, jota säästäisimme aikaa toisista asioista. Käytämme aikaamme säästääksemme rahaa lomamatkoihin, saadaksemme viikon vapautta. Työ on väärinkäsitys, rakentaessamme yhteistä taloa, teemme sen vapaasta tahdostamme, teemme sen koska se on tarpeellinen. Työ on oman vapauden vaihtamista palkkioksi; annan aikani ja kykyni ja kehoni sinulle, anna sinä jotain minulle. Jos kantaisimme enemmän huolta toisistamme, jos huomaisimme että pohjimmiltamme tahdomme kaikki olla vapaita, orjien sijaan, kenties työ ei enää tuntuisikaan työltä.
Emancipate yourself from mental slavery, none but ourselves can free our minds. Olen oman mieleni orja. Matkani aikana olen pelännyt niin paljon, olen itkenyt ja tärissyt yksin bussissa tietäen että yöstä tulee pitkä ja tieni on tuntematon. Oma mieleni on takertunut kehooni, kertoen sen olevan minun omani, sanoen kantamieni tavaroiden kuuluvan minulle. Olen ajatellut kuuluvani toiselle, vaikka tiedän rakentaessani aitaa itseni ympärille peitän auringon omalta pihaltani. Auringon valo tuo mukanaan varjonsa, mutta varjo ei ole se mikä tappaa elämän, elämä kuolee kuihtuessaan, hapen loppuessa nauhan kiristyessä keuhkojen ympärillä. Päästessäni perille, Himalayan vuorien auetessa edessäni kylmän yön jälkeen, tiesin matkan tarkoituksen; kokeakseni vuorten vanhan kauneuden oli minun ensin seikkailtava yö kolmessa eri bussissa, jossain Pohjois-Intiassa. Vuoret ja niiden vahvan viisauden nähdessäni unohdin epätoivon ja pelonsekaiset tunteeni, tiesin tulleeni perille ja voittaneeni yön pimeyden. Todellisuudessa en ollut hetkeäkään ollut yksin, ainoastaan oma mieleni oli huutanut yksinäisyyttäni, avuttomuuttani. Tosi asiassa olin hyvissä käsissä ja vailla huolta, jos vain olisin itse luottanut itseeni ja seurassani oleviin ihmisiin enemmän.
En tahdo myydä vapauttani kauppalaivalle. En tahdo sen kulkevan posi luotani, toisten taskuihin. Vapauteni on kaikki mitä minulla on, mitä minulla tulee ikinä olemaan. Vain jakamalla voin kokea enemmän, elää enemmän viemättä toisen vapautta. Käteni ovat vahvat vaikka tiedän olevani vain pieni nyytti elämää tässä maailmassa. Ei haittaa, sillä en ole yksin enkä ikinä tule olemaan.
Olen bussissa matkalla kohti Bangkokia. Tuntuu kuin joku istuisi rintani päällä. Ahdistaa. Olen menossa kaupunkiin, tulen asumaan kivisten seinien sisällä, hotelleissa jotka muistuttavat ruotsinlaivoja. Vaikka rakennukset seisovat paikoillaan, niillä matkustavat ihmiset heiluvat kuin syysmyrskyssä. Tahdon takaisin merelle.
Muutamme pois Bangkokin kauppakadulta hieman syrjemmälle, kauniiseen taloon joen varrelle. Seuraan jokea pitkin virtaavien kasvisaarekkeiden ikuista kulkua. Aamulla ne kulkivat vasemmalle, nyt illalla oikealle. Tämä on mysteeri, joka jää selvittämättä. Huomaan pitäväni tästä paikasta, huomaan kiintyväni näihin rakennuksiin, tähän elämäntyyliin, näihin väreihin ja hajuihin. Mieleni juoksee haaveissa ja toiveissa, kenties palaan tännekin, kenties täälläkin voisi elää, kenties... kenties... Vietän päiväni inspiraatiota keräillen, lompakkoni on kovin kevyt, joten säilön luovuutta silmilläni. Ihmeiden aika ei ole ohi, pala sydäntäni jää Kaakkois-Aasiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti