Ajasta

Ajatuksia ajasta
sen tomusta uudesta
sen suurista arvista,
jotka se sisältään kasvattaa.

Istun kivumuurilla katsellen Angkor Watia
se on niin suuri, kovin suuri.
Temppeli, jonka ihminen unohti,
mutta aika ei.

Sen monet muurit ovat murtuneet
suuret kivikasvot kaatuneet
kuka vartioi kansaa
ilman suuntaa silmissään?

Ihminen unohti, mutta luonto ei.
Maailma ei kansan mukana kaadu
aika kasvattaa juurensa muuriemme yli.
Luulitteko seinänne pysäyttävän siemenen,
joka saumoistanne kasvaa.

Jälkemme jälleen löytäessämme,
oli uusi armeija vallannut alan.
Paksut valkoiset juuret piteleät sortuvia seiniä
he ovat yhtä. Hetki ja sen historia.

Kuuluikö kivistä ääni kattojen murtuessa,
jos kukaan ei ollut sitä kuulemassa?

Vihreät lehdet koristavat sinistä taivasta
samat olivat värit silloin,
samat ovat värit nyt.
Vain kivimuurit, kameleonttimme
kasvattivat suojaksi sammaleen.

Rakennan temppeliäni
pala palalta
seinät kohoavavt
kattoa kohoaa
askel askeleelta lasken lattiaa
hetki hetkellä avaan ikkunaa.
Mitä minusta jää ajan kasvaessa ylitseni?
Kuka kietoo juurensa muurieni rakoihin,
mikä minut sortaa, mikä minua vahvistaa?

Kauneus ei kadonnut,
se muutti vain muotoaan.
Onko kulta hopeaa kalliimpaa,
jos se hiuksissa mitataan?

Vanha runko peittää taimilta auringon
taimet tanssivat tuulessa
vanhan valittaessa myrskyssä.

Jalkani halkeilevat ja likaiset
kiipesivät murtuneille muureille.
En minä niitä enää riko, ne ovat jo sortuneet.
Puun kolossa on hämähäkin pesä.
Sadat pikku otukset kuhisevat seitissään.
Elämä jatkuu,
sanoisi äitini.