On lauantai iltapäiv äja maa on vielä kostea juuri tauonneen rankkasateen jälkeen. Olen pyöräillyt omasta mielestäni jo jonkin aikaa, eihän viisi kilometriä nyt niin pitkä matka ole, alan käydä levottomaksi. Missä tämä temppeli nyt on, eikö se ole aika suuri, en kai ajanut sen ohi..? Poljen ja poljen, nuoret pojat kiitävät ohitseni nauraen. Käännyn oikealle seuraavasta risteyksestä. Edessäni aukeaa lampi, jonka lämmin pinta höyryää viileässä ilmassa. Vanhat puut valkoisine runkoineen laskevat varjonsa veden peilikirkkaalle iholle lasten istuessa veden rajassa kenties käpyjä pyörittäen.
Katson vettä joka huokaa usvaa, näen paksun kivisillan, joka johtaa temppelin sisään käyntiin. Tuntuu kuin jokin puristaisi kylkiäni sisältä päin, en saa pidettyä ilmaa keuhkoissani. Tämä on liian kaunis.
Angkorin temppeli omistettiin Jumalalle, ensin Vishnulle ja myöhemmin Buddhalle. Temppeliä ei ikinä hylätty, sitä ei ikinä unohdettu ja vielä tänäänkin kiipeävät monet kaukaakin saapuneet jalat ylös kapeita kiviportaita polvistuakseen päättömän Buddhan eteen. Angkor on ihmiskunnan lahja Jumalalle, hahmolle, joka elää uskossamme. Kuljen pitkin harmaita käytäviä, annan sormieni juosta kiviveistosten uomissa. Yritän jäljittää taiteilijan liikkeet, muistaa jokaisen yksityiskohdan ja kuvaketjun kekseliään harmonian. Tämä on suuren kansan lahja Luojalle, osoitus vallasta, kiitos elämästä ja taiteesta, jonka hän heille kauttaan antoi.
Kolme päivää seikkailen temppeliraunioissa. Herään ennen kuutta ja poljen vauhdilla alueelle. Aamut ovat kauniita ja hiljaisia. Ne jättävät paljon tilaa mielikuvitukselle, jota päivän valtavat turistilaumat hieman tallovat. Suuret kivikasot ovat murtuneet ja paksut seinät kaatuneet. Entisaikojen loistokkaasta kaupungista on tullut villi viidakko, muurit ovat luonnon vallassa vääntyneet. Pienet siement ovat kasvattaneet voimakkaat juurensa seinien saumoihin, puskeneet ihmiskunnan rakenteet jalkojensa, alle kohottaessaan vihreät silmänsä aurinkoa kohti. Kumpi voitti tämän pelin, tänään ihailemme ihmisen historian ja luonnon voiman yhteistä taidetta.
Vaikka ihminen jätti taaksensa rauniot, ei elämä niitä unohtanut. Vanhan kansan jalanjälki on vielä paikallaan, uusien taimien leikkikenttänä. Miltä näyttävät meidän raunioit, mitkä ovat oman päivämme temppeleitä; loisto hotellit, rahamaailman pilvenpiirtäjät ja ajan arvon unohtaneet maantiet. Vai oopperatalot, taidemuseot, kirkot ja kuppilat. Miltä näyttää lähiömme läheltä, kuka kävelee ostareidemme raunioissa seuraavalla vuosituhannella. Paljonko hänen pääsylippunsa maksaa ja millä valuutalla historiamme arvo mitataan?
Viimeisenä päivänäni vierailin kauempana olevilla temppeleillä paikallisen moottoripyöräkuskini kanssa. Matkan varrella meidät pysäyttää poliisi, Jan on unohtanut kypäränsä. Kuljemme yhdessä temppelialueella, läheisten puiden varjoissa roikkuvat riippumatot. Väsyneet jalat törröttävät kankaiden suojasta alueen ylläpitäjien levätessä päivän kuumimpina tunteina. Ennen vierailuani temppeleissä suhtauduin hieman varauksella kenties Kaakkois-Aasian suurimpaan nähtävyyteen. Näiden kolmen päivän aikana en yhtenäkään hetkenä katunut 40 dollarin sijoitustani. Kävelemme varjoisalla polulla kohti pyöräämme Janin kertoessa noin 60-70% prosentin Angkorin tuottamista rahoista menevän Vietnamilaiselle yhtiölle. Alueen työntekijät, siivoojat tms. ansaitsevat noin 26 dollaria kuussa. "Corrupt, ooh so corrupt..." Toteaa Jan kauniilla pehmeällä äänellään.
Katson vettä joka huokaa usvaa, näen paksun kivisillan, joka johtaa temppelin sisään käyntiin. Tuntuu kuin jokin puristaisi kylkiäni sisältä päin, en saa pidettyä ilmaa keuhkoissani. Tämä on liian kaunis.
Angkorin temppeli omistettiin Jumalalle, ensin Vishnulle ja myöhemmin Buddhalle. Temppeliä ei ikinä hylätty, sitä ei ikinä unohdettu ja vielä tänäänkin kiipeävät monet kaukaakin saapuneet jalat ylös kapeita kiviportaita polvistuakseen päättömän Buddhan eteen. Angkor on ihmiskunnan lahja Jumalalle, hahmolle, joka elää uskossamme. Kuljen pitkin harmaita käytäviä, annan sormieni juosta kiviveistosten uomissa. Yritän jäljittää taiteilijan liikkeet, muistaa jokaisen yksityiskohdan ja kuvaketjun kekseliään harmonian. Tämä on suuren kansan lahja Luojalle, osoitus vallasta, kiitos elämästä ja taiteesta, jonka hän heille kauttaan antoi.
Kolme päivää seikkailen temppeliraunioissa. Herään ennen kuutta ja poljen vauhdilla alueelle. Aamut ovat kauniita ja hiljaisia. Ne jättävät paljon tilaa mielikuvitukselle, jota päivän valtavat turistilaumat hieman tallovat. Suuret kivikasot ovat murtuneet ja paksut seinät kaatuneet. Entisaikojen loistokkaasta kaupungista on tullut villi viidakko, muurit ovat luonnon vallassa vääntyneet. Pienet siement ovat kasvattaneet voimakkaat juurensa seinien saumoihin, puskeneet ihmiskunnan rakenteet jalkojensa, alle kohottaessaan vihreät silmänsä aurinkoa kohti. Kumpi voitti tämän pelin, tänään ihailemme ihmisen historian ja luonnon voiman yhteistä taidetta.
Vaikka ihminen jätti taaksensa rauniot, ei elämä niitä unohtanut. Vanhan kansan jalanjälki on vielä paikallaan, uusien taimien leikkikenttänä. Miltä näyttävät meidän raunioit, mitkä ovat oman päivämme temppeleitä; loisto hotellit, rahamaailman pilvenpiirtäjät ja ajan arvon unohtaneet maantiet. Vai oopperatalot, taidemuseot, kirkot ja kuppilat. Miltä näyttää lähiömme läheltä, kuka kävelee ostareidemme raunioissa seuraavalla vuosituhannella. Paljonko hänen pääsylippunsa maksaa ja millä valuutalla historiamme arvo mitataan?
Viimeisenä päivänäni vierailin kauempana olevilla temppeleillä paikallisen moottoripyöräkuskini kanssa. Matkan varrella meidät pysäyttää poliisi, Jan on unohtanut kypäränsä. Kuljemme yhdessä temppelialueella, läheisten puiden varjoissa roikkuvat riippumatot. Väsyneet jalat törröttävät kankaiden suojasta alueen ylläpitäjien levätessä päivän kuumimpina tunteina. Ennen vierailuani temppeleissä suhtauduin hieman varauksella kenties Kaakkois-Aasian suurimpaan nähtävyyteen. Näiden kolmen päivän aikana en yhtenäkään hetkenä katunut 40 dollarin sijoitustani. Kävelemme varjoisalla polulla kohti pyöräämme Janin kertoessa noin 60-70% prosentin Angkorin tuottamista rahoista menevän Vietnamilaiselle yhtiölle. Alueen työntekijät, siivoojat tms. ansaitsevat noin 26 dollaria kuussa. "Corrupt, ooh so corrupt..." Toteaa Jan kauniilla pehmeällä äänellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti