Cambodia. Toreja peittää kärpäspilvet, maa pienten pöytien välissä on liukasta ja tahmeaa. Ilmassa leijailee kaamea tuoksu. Roikkuvien ruhojen takaa naisten kasvot hymyilevät. Aikuiset ja lapset vilkuttavat iloisesti; welcome to Cambodia!

Maata pettävä suuret metsät. Ihmiset asuvat harmaissa puutaloissa, joiden laudat repsottavat ärsyttävästi. Monilla ei ole mitään seiniensä lisäksi paitsi iloiset lapset ja iloiset aikuiset, jotka riemulla nauravat kyläpoluille eksyneelle farangille.

Ajelehdimme pienessä veneessä Mekong-joella. Muutama päivä sitten kelluin yläjuoksulla, nyt olen parisataa kilometriä etelämpänä. On kuuma ja naamani punottaa pyöräretkestä, mutta veden hiljaisuus vie väsymyksen mennessään. Tuntuu kuin olisimme osa lainehtivaa pintaa, jota pienet pyöreänokkaiset jokidelfiinit halkovat. Voisin lipua tässä ikuisuuden, unohtaa kaiken ja lipua kalojen katolla, olla leija heidän taivaallaan.

Eilen aamulla luistelin Sen Monoromin torilla. Katselin kahvisuodattimia nuhjuisen naisen ilmaantuessa viereeni. Itse asiassa olin nähnyt hänet jo aiemmin haisevien kalakojujen vierellä, mutta olin tietoisesti välttänyt hänen katsettaan, ihme pummi, ajattelin.

Nainen on Tania. Hän on asunut 14 vuotta Cambodiassa ja pitää ravintolaa Sen Monoromissa. Hänen kasvonsa ovat tupakan ja viinan kuivaamat, hampaat ruskeat ja hymyssä pieni musta aukko siinä missä oikean etuhampaan kuuluisi olla. Hänellä on päällään teltan kaltainen t-paita, jossa lukee Cambodia, jalassaan siniset farkut, joita punamulta täplittää. Varpaita peittää lähes puhki kuluneet muovi tohvelit.  Likaiset hiukset kehystävät vanhoja laseja, joissa on samanlaiset suurennukset alakulmissa kuin mummolla.

Kuljemme torin halki yhdessä ja istumme kahville. Hän tilaa grillilihaa riisillä, syö lihat ja puolet riisistä. Vihannekset jäävät lautasen reunalle koskemattomina. Hänen laihat sormet pitelevät halpaa tupakkaa päissään hänen juodessaan paikallista mustaa kahvia lasikupistaan.

Tanialla on niin monta tarinaa kerrottavana. Hän on ollut osa tätä maata kovin kauan, nähnyt sen muuttuvan, nähnyt sen kasvavan ja ollut osa tätä kasvua. Hän on kuin miinapellolla kasvanut kataja, en usko hänen kuolevan ikinä. Istun hänen pihallaan illalla. Hän polttaa taukoamatta ja kertoo juttua jutun perään. Tarinoissa seikkailevat mitä kummallisetmmat hahmot, tapahtumat vaihtuvat maamiinan purkamisesta, seksikauppaan ja ampumavälikohtauksiin ja liikenneonnettomuuksiin. Hän on törkeä eikä häpeile, hän on ihanasti elossa, ihanasti välinpitämätön, mutta kaiken keskellä kovin vakaa. Tulikärpäset lentävät ympärillämme ja hyttyset syövät nilkkojani, Cambodia, jälleen uusi tarina.